Hartwall Capital

Hartwallin omistajat tahtoivat lähteä miettimään perimmäisiä syitä sijoitusyhtiönsä ja säätiönsä olemassaololle yhteistyössä Bravemotionin kanssa. Hartwall Capitalin hallituksen varapuheenjohtaja Peter Therman kertoo, miten projekti on auttanut olemassaolon tarkoituksen kiteyttämisessä.

Hartwallin suvulla on hallintaketju, jonka sisällä toimivat Hartwall Capital -sijoitusyhtiö, August Ludvig Hartwallin säätiö sekä Hartwalls Släktförening -yhdistys. Hartwall Capitalissa edustan itse kuudetta sukupolvea, omistajiakin on kertynyt jo noin sata. Kun omistajia on paljon, niin intressitkin helposti hajautuvat. Yhtiön arvot ja visio on viilattu kuntoon jo aiemmin, mutta välillä olemme miettineet, miksi olemme varsinaisesti olemassa. Halusimme siis nyt selvennystä nimenomaan kysymykseen ”miksi?” ja siihen, miten käytännössä jatkamme eteenpäin.

Tarvitsimme prosessiin mukaan ulkopuolisen ammattilaisen, joka ymmärtää perheyritysten problematiikan. Tunsin Bravemotionin Eva Wathénin Perheyritysten liiton kautta ja tiesin, että hänellä on juuri tähän tehtävään tarvittava tietotaito.

Matka kohti yhteistä tavoitetta

Projektin tavoitteena oli saada kehitettyä purpose statement, joka vastaisi perimmäiseen kysymykseemme. Meillä kuitenkin matka eli vuoropuhelun aikaansaaminen oli vähintään yhtä tärkeä kuin päämäärä. Kaikille omistajille tarjottiin mahdollisuus osallistua prosessiin, ilahduttavan moni lähtikin mukaan.

Korona viivästytti aikatauluamme ja jouduimme siirtämään osan tapaamisista digitaalisiin kanaviin. Eva hoiti kanavanvaihdoksen loistavasti, nostan hänelle hattua erityisesti tästä. Purpose statement saatiin valmiiksi projektin päätteeksi ja minun mielestäni se on onnistunut. Vain aika toki voi näyttää, miten se toimii käytännössä.

Ammattimaista tekemistä

Bravemotionin Eva toimi projektissa fasilitaattorina. Hänen kokemuksensa auttoi keskustelun ylläpitämisessä, johtopäätösten vetämisessä ja omistajakunnan haastamisessa. Hän osasi lukea tilanteita ja ulkopuolisena pystyi puristamaan meiltä sopivasti vastauksia.

Erityisesti mieleen jäi prosessin läpivienti hyvällä rytmillä. Kysymysten kautta täytyy päästä vastauksiin ja saada niistä irti oikeat ratkaisut. Tämä prosessi vaatii henkilöltä paljon tunneälyä ja osaamista, ja molempia Evalta löytyy.

Kuvaisin Bravemotionin toimintaa lyhyesti sanalla ’ammattimainen’, sillä juuri se kuvastui työstä. Meidän käyttämämme Purpose facilitation -palvelun osalta suosittelisin Bravemotionin ja Evan palveluita muille ehdottomasti.

Hartwall Capital logo

Peter Therman
Hallituksen varapuheenjohtaja, Hartwall Capital Oy Ab
https://hartwallcapital.fi/
https://www.alhartwallsstiftelse.fi/

Peter Therman

Kiinnostuitko Purpose facilitation -palvelusta?