Meistä

Bravemotion auttaa rakentamaan kestävää menestystä käytännönläheisesti ihmiset edellä. Etsimme ratkaisuja ja luomme toimintamalleja silloin, kun on tarve löytää omat vahvuudet ja kehittää osaamista johtamisessa tai ratkoa konflikteja. Räätälöimme palvelut aina kuhunkin tilanteeseen sopivaksi. Intohimonamme on yhdistää tutkimus ja tieto arkiseen tekemiseen. Analysointi ja kehitysehdotukset perustuvat dataan sekä tieteellisesti tutkittuihin ja todennettuihin malleihin.

Tarinamme sai alkunsa vuonna 2017, kun Eva ja Tuija kohtasivat ensi kerran yhteisessä, ammatillisessa verkostossa. Huomasimme varsin pian, että meidän oli mukava tehdä töitä ja kasvaa yhdessä toisiamme tukien ja haastaen. Uskomme siihen, että asioita rohkeasti lähestymällä ja haastamalla, tunteet huomioiden saadaan myös hyvää liikettä aikaiseksi. Näistä siemenistä lähti yhteinen taival liikkeelle vuonna 2018 ja Bravemotion syntyi. Yrityksemme nimessä yhdistyvät rohkeus, tunteet ja liike. Kaikki ne elementit, joita tarvitaan myös hyvässä johtamisessa ja kasvussa.

Tuija Janakka

Puhelin: +358 40 8600569
Sähköposti: firstname.lastname@bravemotion.com

Tuija on kokenut johtaja, valmentaja ja coach (ACC, ICF), joka on vienyt läpi mittavia kehitys- ja muutosohjelmia useilla eri toimialoilla niin teollisuudessa, palveluliiketoiminnassa kuin kulttuurialalla. Tuijan henkilökohtainen missio onkin saada ihmiset loistamaan muutoksessa. Paremman johtamisen ja työelämän tavoittelu innoittavat häntä paneutumaan jokaiseen toimeksiantoon suurella sydämellä.

Tuija on koulutukseltaan Kauppatieteiden maisteri, joka on sittemmin opiskellut muutosjohtamista, neurotieteiden soveltamista johtamiseen sekä ihmistuntemusta. Sertifioituneena resilienssitaitojen ja organisaatiokulttuurin kehittäjänä sekä HHJ-tutkinnon suorittaneena Tuijalla on monipuolinen kyky tarkastella johtamista systeemisenä kokonaisuutena.

Vapaalla Tuija nauttii hitaista sunnuntaiaamuista ja mökkeilystä.

Eva Wathén

Puhelin: +358 40 5534491
Sähköposti: firstname.lastname@bravemotion.com

Eva on parhaimmillaan silloin, kun hän pääsee ideoimaan ja luomaan uutta. Hän yhdistää ihmisiä ja käsitteitä sujuvasti unohtamatta isoa kokonaiskuvaa. Kansainvälinen toimintaympäristö sekä merkitykselliset kohtaamiset tuovat hänelle erityisen paljon energiaa.
Eva on työskennellyt pitkään perheyrityksessä useissa eri rooleissa, mikä antaa hänelle erinomaiset edellytykset ymmärtää ja auttaa muita vastaavassa ympäristössä työskenteleviä henkilöitä. Hän on sielultaan yrittäjä ja vahvasti läsnäoleva ja intuitiivinen coach (PCC, ICF).

Evalla on maisterin tutkinnot soveltavasta psykologiasta ja markkinoinnista. Takataskusta löytyy myös eMBA-tutkinto ja joukko johtamiseen liittyviä sertifiointeja.

Eva viihtyy vapaa-aikanaan lukemisen, luonnon ja liikunnan parissa.