Piipahdin marraskuussa Tukholmassa sikäläisessä vuoden coaching-tapahtumassa. Yksi puhujista oli Christer Olsson, joka tituleeraa itseään kalastajan poikana.  Christer on syntynyt ja kasvanut Göteborgin edustalla, Öckerön saarella. Vanhempansa hän menetti varsin nuorena, mutta varsinkin eno ,”extraäiti” ja saaristonaapurit tekivät lapsuudesta ilmeisesti sitäkin rikkaamman.  Utelias, tiedonjanoinen ja lämminhenkinen puhuja, joka ei jättänyt ainuttakaan yleisössä vakavaksi.

Latasin tilaisuuden jälkeen hänen kirjansa ”Vart är du på väg – och vill du dit?” kuullakseni hänen ajatuksiaan lisää.  Muistiin iskostui sekä puheesta että kirjasta yhtälöt.

En voi väittää olevani numeroihminen, vaikka pitkän matikan kirjoitinkin. Jokin minuakin on silti yhtälöissä aina viehättänyt. Yhtälöissä on kaksi lauseketta ja lausekkeissa on erilaisia muuttujia.  Yhtäsuuruusmerkki erottaa lausekkeet toisistaan.  Yhtäsuuruusmerkki on kuin vaa’an kieli. Jos laittaa painoa toiselle puolelle, täytyy toisellekin puolelle tehdä jotain, että saa vaa’an tasapainoon.

Christerin johtamisen yhtälö – johtamisen vaaka – näyttää seuraavalta:

Yhtälön mukaan paras tulos johtamisen avulla saadaan aikaan silloin kun on hyvä määrä erilaista tietoälyä, tunneälyä ja energiaa yhdistettynä toisiinsa. Puutteellisuus missä tahansa näissä näkyy välittömästi yhtäsuuruusmerkin jälkeen.

Käytetään havainnollistamiseksi skaalaa, jossa 1 vastaa minimimäärää ja 10 maksimimäärää kussakin muuttujassa. Tällöin saadaan johtamisen tuloshaitari välille 1-1000 (1x1x1 – 10x10x10).

Leikitään nyt kolmella hypoteettisella johtotiimiesimerkillä:

Tiimi 1:

Rautaisia , kokeneita asiantuntijoita kukin omalla vastuualueellaan, mutta työtä tehdään siiloissa ja energiaa ei oikein meinaa löytyä uuden keksimiseen.

Johtoryhmä arvioidaan tasolle 9 x 3 x 4= 108 pistettä (yo kaavan mukaan)

Tiimi 2:

Innostunut uusi johtoryhmä, jossa tehdään kyllä tiimissä töitä, mutta jossa osaaminen on keskittynyttä ja joillakin osa-alueilla jopa puutteellista. Prosessit ja talousosaaminen ovat hakusessa.

Johtoryhmä arvioidaan tasolle 4 x 8 x 9= 288 pistettä

Tiimi 3:

Johtoryhmään valikoitunut utelias ja eteenpäin katsova katras nälkäisiä, opinhaluisia johtajia.  Työtä tehdään tiimissä toisia kannustaen ja jos yhdellä energia lopahtaa, toiset sen nostavat.

Johtoryhmä arvioidaan tasolle 7 x 9 x 9= 567 pistettä

Kun arviot puetaan numeroiksi ja havainnollistetaan yhtälönä, on helpompi ymmärtää millainen potentiaali on monessa johtotiimissä kadoksissa- mutta  myös saavutettavissa!

Joulu lähestyy ja moni odottaa pientä hengähdystä ja akkujen latausta alkavaan vuoteen. Vuoden lopussa voi tehdä myös laajempaa tilinpäätöstä itsensä kanssa ja pohtia mitä voisi osaltaan tehdä IQ:n  ja EQ:nkin osalta. Jos kaipaat suunnitelmiesi toteuttamiseen matkakumppania, ole meihin yhteydessä 😊

Hyvää ja palauttavaa joulunaikaa!